omaura -


Omaura – toinen tapa oppia ja onnistua


” Tulin Omauraan, koska tavallisesta koulunkäynnistäni ei tullut mitään. En pystynyt keskittymään kunnolla tunneilla ja yleensä en edes jaksanut mennä tunneille. Kävimme useita keskusteluja, niin koulussa kuin kotonakin ja aina lupasin yrittää, ja yritinkin, mut en vaan saanut raahattua itteeni tunneille.”

Omaura on työvaltainen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun viimeiset vuosiluokat. Tavoitteena on nuoren opiskelumotivaation vahvistuminen ja koulutusjärjestelmästä syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen.


”Tuli semmonen fiilis, että Omaura olis parempi vaihtoehto, kuin se että tappelisin maikkojen kanssa koulussa. Mutsi ei paljon tiennyt asiasta mutta sitten kun se ymmärsi homman, niin se oli ihan iloinen, että oli tommonen mahdollisuus.”
”Haluaisin nostaa jonkin verran numeroita, että pääsen jatkamaan ensi vuonna opiskelua.”
” Odotan mitä tulee eteen.”
”Minun on parannettava opiskelua ja oltava aktiivisempi koulussa ja lopetettava paskan jauhaminen.”

Omaurassa opiskelevaa nuorta ohjataan itse asettamaan tavoitteita opiskelulleen. Häntä tuetaan yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti. Vanhempien kanssa luodaan rakentava ja nuorta kannustava yhteistyön ilmapiiri.


”Melkein heti kun koulut oli alkanu me lähettiin leirille. Siellä oli ihan sikasiistii ja siellä tutustui paremmin omiin luokkalaisiin.”
”Täällä on enemmän työharjoitteluja ja mielenkiintoista opiskelua.”
”Työpaikkajaksot oli ihan uusi juttu mulle ja aluks oli vähän hankala tottua, mutta kyllä se siitä sitten lähti ihan hienosti sujumaan.”
” Viihdyin työpaikoilla erittäin hyvin. Kaikkialla minut otettiin hyvin vastaan. Sain joka paikasta hyvät arvostelut ja silloin tunsin onnistuneeni.”
”Lähijaksot me oltiin koululla ja tehtiin koulutöitä: raportteja ja tutkimustöitä työpaikoista, enkkua, matskua jne.”
”Parasta Omaurassa oli se, että käytiin leireillä ja Tampereella ja muualla kattelee mestoja.”
”Onnistuin työpaikoilla, mutta koulutyöt ois voinu mennä paremmin.”


Opetuksen järjestämisessä hyödynnetään lähiympäristön aitoja oppimisympäristöjä. Lukuvuoden toiminnassa vuorottelevat työpaikkaopiskelu ja lähiopetusjaksot. Leirikoulut ovat tärkeä osa lukuvuoden toimintaa.


”Omauralla on ihan kiva olla. Siellä on rentoo menoo ja vaihtelua tavalliseen koulunkäyntiin.”
” Tämän luokan ansiosta löysin itselleni ensi vuodeksi opiskelupaikan. Jos olisin ollut tavallisella luokalla, en välttämättä olisi päässyt edes luokalta.”
”Minä yritän päästä Marsiin opiskelemaan vihreiden pikkumiesten sormien koostumuksia ja varpaiden olemusta Marsin pinnalla.”
”Oli täällä hienoa, mut kyllä täällä meni hermotkin!”
”Nyt tuntuu hienolta. Peruskoulu on vihdoin viimein ohi... No onhan se tietty haikeeta....”




© Omaura
Palvelun tarjoaa Verkkopolku.com