omaura -


Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja Omaura

Elsi Veijolan väitöskirja ”Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja Omaura, seurantatutkimus Omaura-toimintaan osallistuneiden nuorten elämänvaiheista 1995 – 2001" tarkastettiin Turun yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa perjantaina 9.12.2005.

Tutkimus on ensimmäinen Omaura-toiminnasta tehty väitöskirja. Se on seurantatutkimus kolmen eri Omaura-luokan oppilaiden koulutuspoluista Omauran jälkeen. Oppilaita on haastateltu Omaura-vuoden aikana kahteen kertaan sekä runsas vuosi peruskoulun päättymisen jälkeen ja neljännen kerran 5,5 vuotta ensimmäisen haastattelun jälkeen. Tutkimuksessa on haastateltu myös oppilaiden vanhempia ja Omaura-opettajia.

Elsi Veijola toteaa tutkimuksessaan mm:

"Elämänhallinnan voidaan katsoa selvästi lisääntyneen Omaura-toiminnan aikana. Omaura-vuoden aikana rikokset olivat vähentyneet siten, että kahdeksalla näistä aikaisemmin rikoksiin syyllistyneistä nuorista ei esiintynyt lainkaan rikkomuksia. Neljä nuorta oli lopettanut viimeiseen haastatteluun mennessä huumeiden käytön."

”Omaura-toiminnasta voi tämän tutkimuksen perusteella todeta, että se on varteenotettava mahdollisuus auttaa syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta peruskoulun viimeisen vuoden aikana.”

”Useiden vanhempien haastatteluissa näkyy heidän tyytyväisyytensä Omaura-toimintaan. Samoin moni nuori on kokenut, että Omaura-luokka on ollut se ratkaiseva apu nuoren kehityksessä parempaan suuntaan.”

Koko tutkimuksen löydät opetusministeriön sivuilta. Voit ladata sen pdf-muodossa alla olevasta linkistä.

Elsi Veijolan väitöskirja



© Omaura
Palvelun tarjoaa Verkkopolku.com